Tieteiskauhuelokuvat Kyyti-kirjastojen kokoelmissa

Tieteiskauhuelokuvat Kyyti-kirjastojen kokoelmissa - epäonnistuneita kokeita, avaruusmatkoja ja uhkia ulkoavaruudesta…

Pieleen menneet tieteelliset kokeet ovat olleet osa kauhugenreä aivan sen juurilta asti. Jo Mary Shelleyn Frankensteinin hirviössä pohditaan tiedemiehen ja tämän luomuksen suhdetta ja kuinka pitkälle tieteen on turvallista mennä. Ensimmäinen Frankenstein filmatisointi Shelleyn tarinasta tehtiin jo vuonna 1931. Legendaarinen Boris Karloff herätti henkiin Frankensteinin hirviön ja loi standardin, johon kaikkia myöhempiä hirviön esittäjiä on verrattu. Onpa hirviön roolissa näytellyt jopa Robert De Niro vuoden 1994 elokuvassa Mary Shelley’s Frankenstein. Karloff toisti roolinsa vuoden 1935 elokuvassa Bride of Frankenstein. Lopulta sarja kasvoi viisiosaiseksi ja sitä tähdittivät Karloffin ohella mm. kauhuelokuvan legendat Lon Chaney jr. sekä Béla Lugosi.

Vuonna 1984 valmistunut Terminaattori paitsi sementoi Arnold Schwarzeneggerin aseman yhtenä Hollywoodin suurimmista toimintatähdistä myös popularisoi sittemmin jo kliseeksi muodostuneen tappajacyborgin idean. Elokuvaa seuranneet jatko-osien toimintaelokuvallisuuden sijaan ensimmäinen Terminaattori liikkuu selvemmin kauhun teemojen parissa. Tappajarobottia on mahdoton pysäyttää ja päähenkilöiden (Michael Biehn ja Linda Hamilton) pakokauhu välittyy elokuvassa loistavasti. Frankesteinin hirviöstä tuttu ajatus luomuksesta joka nousee luojaansa vastaan viedään terminaattorissa äärimmäisyyteen kun tietoisuuden saanut SkyNet-ohjelmisto saattaa koko ihmiskunnan sukupuuton partaalle.

Vuoden 1958 Kärpänen perustuu George Langelaan novelliin ja sisältää monella tapaa samoja teemoja kuin Frankesteinin hirviö ja Terminaattori – kunnianhimoisen tiedemiehen koe riistäytyy käsistä. Tällä kertaa seurauksena ei kuitenkaan ole globaali ydinsota vaan tiedemiehen molekyylien sekoittuminen kaukosiirtolaitteeseen livahtaneeseen kärpäseen. Kyyti-kokoelmasta löytyy lisäksi Kärpäsen paluu (1959). Ensimmäisen Kärpänen-elokuvan ohjasi veteraaniohjaaja Kurt Neumann, joka ei kuitenkaan päässyt todistamaan menestyneimmän elokuvansa suosiota vaan menehtyi pian ennakkonäytöksen jälkeen. Kärpänen palasi elokuvateattereihin vielä kolmannen kerran mm. Svengi-jengin ja Hammer-yhtiön kauhuelokuvien ohjaajana kunnostautuneen Don Sharpin jatko-osassa Curse of the Fly (1965).

Kärpänen = The Fly

Aivan uudenlaisen käsittelyn tarina sai kuitenkin vuonna 1986 Jeff Goldblumin tähdittämässä ja David Cronenbergin ohjaamassa versiossa. Cronenberg oli ehtinyt ohjata liudan elokuvia, joiden kauhukuvastossa ihmisruumiin rujot muodonmuutokset ja huolellisesti suunnitellut ja toteutetut erikoisefektit olivat merkittävässä osassa. Kärpänen voitti ansaitusti Oscarin parhaasta maskeerauksesta ja Goldblumin esittämän päähenkilön muodonmuutos on tekniikan kehityksestä huolimatta edelleen kylmäävä seurattavaa. Kriitikoiden ylistämä elokuva oli myös valtava kassamagneetti myyden yli 40 miljoonan dollarin edestä lippuja.

Tieteellinen koe karkaa tutkijoiden hallinnasta myös elokuvassa 28 päivää myöhemmin (2002), kun tutkimuskeskuksesta vapautunut virus muuttaa suurimman osan Britannian väestöstä verenhimoisiksi tappajiksi. Elokuva uudisti zombie-elokuvagenreä ja vakiinnutti viruksen tai muun patogeenin zombeiksi muuttamat ihmiset osaksi genren kuvastoa. Danny Boyle (mm. Slummien miljonääri) ja sitä seurannut jatko-osa 28 viikkoa myöhemmin (Pääosassa mm. Robert Carlyle oli kaupallinen menestys. Sarjan jatkosta on liikkunut sitkeitä ja huhuja ja jopa Boyle, joka ei ohjannut sarjan toista osaa, on toistuvasti puhunut jatko-osan mahdollisuudesta.

H.G. Wellsin maailmojen sota on ensimmäisiä kirjoja, joissa ulkoavaruuden olennot hyökkäävät maahan. Wellsin tarinasta on tehty monenlaisia versiointeja, joista kuuluisin lienee myöhemmin mm. Citizen Kanen ohjanneen Orson Wellesin uutislähetykseksi luultu ja suurta paniikkia aiheuttanut radiokuunnelma. Wellsin kirjasta on tehty useita filmatisointeja mm. vuoden 2005 versio, jonka ohjasi Steven Spielberg. Myös Will Smithin tähdittämä Independence Day – maailmojen sota on paljon velkaa Wellsin kirjalle, vaikkei alkuperäisessä englanninkielisessä nimessä siihen suoraan viitata. Usein avaruusolentojen hyökkäyksiä kuvaavat elokuvat kuitenkin Independence Day:n tapaan sisältävät melko vähän varsinaisia kauhuelementtejä.

Kuten monet muutkin tässä artikkelissa esitellyt elokuvat, myös vuonna 1951 julkaistu The Thing from Another World (1951) perustuu tieteisnovelliin. Aiemmin uraa elokuvaleikkaajana tehneet Christian Nybyn esikoisohjaus johti pitkään uraan erityisesti TV-sarjojen ohjaajana. Vuonna 1938 julkaistu John W. Campbell jr:n kirjoittamassa novellissa Antarktiksella eristäytyneissä oloissa työskentelevät tutkijat kohtaavat muotoa muuttavan ulkoavaruuden olennon.  Novellista on tehty useita muitakin elokuvasovituksia, joista kenties tunnetuin on John Carpenterin ohjaama ja Kurt Russelin tähdittämä The Thing - 'se' jostakin ja viimeisimpänä vuoden 2011 The Thing. Kaikissa versioissa luodaan paranoidia tunnelmaa erikoisella mukaelmalla niin sanotusta suljetun huoneen mysteeristä – kuka tahansa tutkijoista saattaa olla naamioitunut vihamielinen ulkoavaruuden olento. Tutkijoiden eristäytyneisyys muusta maailmasta lisää tarinan klaustrofobista tunnelmaa. Campbellin idea on inspiroinut myös monia TV-käsikirjoittajia ja esimerkiksi Salaisten kansioiden ensimmäisen kauden jakso "Ice" pohjautuu selvästi novelliin.

The Thing From Another Planet

Hieman samantapaista asetelmaa hyödyntää Predator – saalistaja. Ryhmä erikoisjoukkojen sotilaita (Mm. kuvernöörit Arnold Schwarzenegger ja Jesse Ventura) päätyy Etelä-Amerikkalaisessa viidakossa ulkoavaruudesta saapuneen metsästäjän tähtäimeen. Saalistajan ylivoimainen teknologia mahdollistaa mm. näkymättömäksi muuttumisen. Yksi John McTiernanin ohjaaman elokuvan mieleenpainuvimpia ideoita on tapahtumien seuraaminen saalistajan näkökulmasta. Mm. lämpö- ja pimeänäöllä varustetun saalistajan katse seuraa päähenkilöitä ja onnistuu asettamaan raskaasti aseistautuneet ja pullistelevat lihaskimput voimattomien metsästettävien asemaan.

Myös elokuvassa Peto (Species, 1995) uhka tulee ulkoavaruudesta. Tällä kertaa tutkijat vastaanottavat avaruusolennon geenirakenteen ja tavan yhdistää se ihmisen genomiin. Tuloksena on ihmisen ja avaruusolennon tappava risteytys, joka pyrkii jatkamaan sukuaan ja näin valtaamaan maapallon ihmisiltä.

Ihmisten ottaessa ensimmäisiä haparoivia askeleita avaruuteen nousi tietenkin esiin kysymys siitä, mitä avaruudessa kohtaamme. Avaruuteen sijoittuvissa elokuvissa onkin nähty mitä kirjavin joukko erilaisia olentoja, mutta Alien – Kahdeksas matkustaja (1979) elokuvan hirviö lienee yksi hirvittävimpiä. Oscarin elokuvasta saanut kuvataiteilija H.R. Giger loi painajaistensa ja unihäiriöidensä pohjalta tähän tieteiskauhun klassikkoon visuaalisen ilmeen, joka on kestänyt aikaa täydellisesti. Elokuvassa seurataan kaupallisen avaruusalus Nostromon matkaa halki avaruuden. Ridley Scottin ohjaamassa elokuvassa epäonniset avaruusrahtarit vastaavat hätäsignaaliin ja saavat salamatkustajaksi pedon, jonka kohtaamiseen ihmiskunta ei ole valmis. Sigourney Weaver loistaa sitkeänä päähenkilönä neljässä ensimmäisessä Alien-elokuvassa.

Alien poiki tuoreeltaan useita jatko-osia, joista erityisesti James Cameronin ohjaama Aliens – paluu on erittäin onnistunut. Gigerin hirviöitä on nähty myös Aliens vs. Predator elokuvissa, jotka eivät kuitenkaan suoraan liity alkuperäisiin Alien-elokuviin. Prometheus (2012) toi takaisin ensimmäisen Alienin ohjaajan Ridley Scottin ja palasi kronologisesti aikaan ennen sarjan ensimmäisiä osia. Noomi Rapacen (mm. Millenium-sarja) tähdittämä elokuva sai hyvät arvostelut ja menestyi kaupallisesti hyvin ja vuodeksi 2017 julkaistavaksi suunniteltu Alien: Covenant on jälleen Scottin ohjaama ja Rapacen tähdittämä.

Danny Boyle palasi tieteiskauhun pariin elokuvassa Sunshine, jossa seurataan joukkoa astronautteja tehtävänään laukaista ydinlataus auringossa, joka on alkanut hiipumaan. Sunshine muistuttaa monella tapaa ensimmäistä Alien-elokuvaa – suljetussa avaruusaluksessa eristettynä olevan miehistön paineet ja keskinäiset epäilykset sekä jonkin vieraan läsnäolo on höystetty John Murphyn (mm. 28 päivää myöhemmin) painostavalla musiikilla. Samankaltaisista elementeistä ammentaa myös vuoden 2014 Europa Report. Siinä seurataan found-footage-tyylisesti ihmiskunnan ensimmäistä miehitettyä lentoa Jupiterin Europa-kuuhun tutkimaan sen potentiaali maan ulkopuoliseen elämään. Elokuva sai paljon kiitosta realismista ja suoraviivaisesta kerronnasta.

Vuonna 2009 julkaistu Pandorum vie puolestaan ihmiskunnan kauas aurinkokunnan ulkopuolelle. Kaksi avaruusalus Pandorumin henkilökunnan jäsentä (Dennis Quaid ja Ben Foster) heräävät hyperunesta vailla selviä muistikuvia tilanteesta tai tehtävästään. Nopeasti käy selväksi että jokin on pahasti vialla valtavassa, tuhansia hyperunessa nukkuvia ihmisiä kuljettavassa aluksessa.

Scifin ja kauhun rajat ovat alusta asti olleet häilyviä ja niin käsikirjoittajia, kirjailijoita kuin ohjaajiakin on kiehtonut yhtä paljon tieteen luomat mahdollisuudet kuin varomattomien kokeiden ja edistysaskelien mukanaan tuomat vaarat.

 

Arviot: 

Average: 5 (2 votes)