Ajankohtaista

Loruttele vauvan kanssa!

Loruttelu tukee lapsen kielellistä kehitystä ja varhaista vuorovaikutusta. Loruttelu auttaa vauvaa myös hahmottamaan oman kehonsa rajoja esimerkiksi kehonosaloruja toistamalla. Antoisia yhteisiä hetkiä lorutellen!

Loruja löydät muun muassa kirjoista:

Valokuvauksesta uusi harrastus?

Valokuvaus on harrastuksena saavuttanut viime vuosina suuren suosion. Kameroita on saatavilla joka lähtöön ja uusi laitteita paremmilla ominaisuuksilla ilmestyy koko ajan. Yksi vannoo järjestelmäkameran nimeen, toinen tykkää superzoomista ja kolmannelle riittää ihan se peruspokkari. Onpa kuvaaminen älypuhelimella ja tabletillakin nykyään hurjan suosittua, sillä kuvien jakaminen verkossa on arkipäivää. Kuvien käsitteleminen on helppoa ja siihen tarkoitukseen on saatavilla runsaasti oppaita, ohjelmia ja sovelluksia.

David Bowie

david_bowie_1976.jpg

Musikaalinen kameleontti ja rakastettu poplegenda David Bowie menehtyi alkuvuodesta syöpään. Pitkän uran eri vaiheet ovat keränneet laajan joukon faneja ja Bowien poismeno kosketti syvästi monia. Vaikuttavan uran muistelun tai monipuoliseen tuotantoon tutustumiseen löytyy hyvä apu Kyyti-kirjaston kokoelmista

Tuorein Kyyti-kirjastoista löytyvä elämäkerta on Marc Spitzin David Bowie vuodelta 2010.

Luetaan venäjäksi!

Lukeminen on hyvä tapa parantaa kielitaitoa, myös vierasta kieltä. Se on mahdollisuus ymmärtää kielien yksityiskohdat ja aistia vivahteet. Bonuksena voi  kerätä tietoa maasta, tavoista ja ihmisistä.  Jos tarkoitus on tällä tavalla nostaa pystyyn venäjän taitoja, niin kirjasto ja minä ovat avuksi! Suosittelen joitakin kirjoja  muutaman vuoden venäjää  opiskelleille.

TŇ°iŇĺova, J. Vremja ŇĺenŇ°tŇ°in

Taas kaikki kauniit muistot...

Joulun aikaan on lupa muistella. Vietän viimeistä työjoulua, sillä jään eläkkeelle ensi kesänä. Muutama kuukausi ja sitten työelämä on ohi. Ilmeisesti teen jonkinlaista luopumista alitajuisesti, koska mieleeni tulvii erilaisia muistoja vuosien varrelta jouluista, joulujuhlista, työkavereista ja kirjastoista.

Sippolan kunnan pääkirjasto Myllykoskella

Runo tuo joulun

Runot liittyvät vahvasti jouluun. Runot, lorut ja värssyt tuovat jouluisen mielen. Suosio näkyy myös julkaisujen määrässä. Joka vuosi ilmestyy runokokoelmia, jotka johdattavat joulun tunnelmaan, osa sisältää myös kauniin kuvituksen.

Runolla voi osoittaa välittämistä ja toivottaa joulun rauhaa.

Joulun lämpöä / toimittanut Sanna Hytti, kuvat Minna L. Immonen

Topeliuksen joulu : satuja ja runoja / kertoja Kirsti Mäkinen, kuvat Rudolf Koivu

Ansio, Marleena: Ihana joulu

Sivut