Brooklynin satu

Teoksen nimi: 

Brooklynin satu

Tekijä: 

Puurtinen, Aija

Aineistolaji: 

  • äänite

Teoksen julkaisuvuosi: 

2015

Julkaisija: 

[Turenki] : Rytmiraide : Turenki Records

Brooklynin satu on oikea helmi vuoden 2015 kotimaisissa levyjulkaisuissa. Kyseessä on Honey B & T-Bonesista tutun Aija Puurtisen ja Rytmiraide Allstars -nimisen kokoonpanon levy, joka kertoo suomalaisten Amerikan-siirtolaisten kohtaloista. Sävellykset ovat Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen tuotantoa. Musiikki on pelimannihenkistä ilottelua monin eri soittimin, mm. mandoliini, huuliharppu, haitari ja kitara.

Sanoituksissa on käytetty kielenä finglishiä, joka on amerikansuomalaisten puhumaa suomea englannista lainatuilla ja muokatuilla sanoilla. Lauluissa eläväisen kuuloista kieltä puhuu enää todellisuudessa hyvin harva ja kieli on kuolemassa pikavauhtia. Finglishinkieliset sanat on tehnyt ja ideoinut Perttu Hemminki. Sanoitukset ovatkin aivan tainamaittii.

Sanoissa avataan Pohjanmaalta lähteneiden siirtolaisten tarinaa, mutta myös sävellyksissä on reteää pohjalaisuutta ja amerikkalaista rytmiä. Aija Puurtinen laulaa lähes kaikki kappaleet ja tuntuu, että hänen äänensä ja laulutaitonsa loistaa tässä täysin omassa elementissään.

Aihetagit: 

Arviot: 

Average: 5 (1 vote)