DIMILY - rakastan : did I mention I love you?

Teoksen nimi: 

DIMILY - rakastan : did I mention I love you?

Tekijä: 

Maskame, Estelle

Aineistolaji: 

  • kirja

Teoksen julkaisuvuosi: 

2016

Julkaisija: 

Gummerus

ISBN: 

978-951-24-0200-7

Olipa kerran 16-vuotias tyttö, joka sai kesäksi kutsun isän uuden perheen luo Kaliforniaan. Olipa kerran myös isän uuden vaimon mystinen ja vaarallisen komea 17-vuotias poika, johon tyttö rakastui. Kuulostaako kliseiseltä? Sitä DIMILY-trilogian ensimmäinen osa eli Rakastan ei onneksi ole. Useita kertoja nähdystä alkuasetelmasta huolimatta tarina onnistuu yllättämään ja pitämään otteessaan niin, että lukija jää väistämättä odottamaan trilogian seuraavia osia.

Kuten sanottu, tarina kertoo 16-vuotiaasta Edenistä, joka elää kahdestaan äitinsä kanssa pienessä amerikkalaisessa kaupungissa, Portlandissa. Isä on lähtenyt kolme vuotta sitten, eikä hänestä ole sen koommin kuulunut, kunnes eräänä kauniina kevätpäivänä Eden saa kutsun isän uuden perheen luo Kaliforniaan. Hulppea talo, vähintäänkin kiintoisa naapurusto, kuvankaunis äitipuoli ja uudet velipuolet tekevät Edenin lomasta kiinnostavan, mutta varsinaisesti ikimuistoisen kesästä tekee vanhin velipuolista, hallitsematon ja puoleensavetävä pahapoika Tyler. Tylerin käyttäytymisen aiheuttamasta alkujärkytyksestä selvittyään Eden alkaa pikkuhiljaa tutustua myös pinnanalaiseen Tyleriin ja mitä enemmän hän saa pojasta selville, sitä suuremmin tämä vetää häntä puoleensa. Ymmärrettävästi Eden ei ole ainoa tyttö komean Tylerin elämässä, eikä tilannetta helpota se, että Tyleriin takertunut tyttö kuuluu Edenin ystäväpiiriin. Kun Tylerillakin alkaa olla tunteita Edeniä kohtaan, on luvassa suurta draamaa, järkyttäviä salaisuuksia ja julmia kostoja. Mitä tehdä, jos on peruuttamattomasti rakastunut siihen ainoaan, johon ei missään nimessä saisi: ongelmilla kyllästettyyn velipuoleensa?

DIMILY-trilogia on tervetullut osoitus siitä, että koukuttavan ja kielletyn rakkaustarinan saa kirjoitettua myös ilman dystopioita ja taruolentoja. Kirja käsittelee suurten tunteiden lisäksi myös nuorten pahoinvointia ja sen syitä, ja on tervetullut puheenvuoro vanhempien osuudesta lasten hyvinvoinnissa. Kirja on alunperin julkaistu WattPadissa, jossa se sai yli neljä miljoonaa lukijaa, ja poikkeuksellisen trilogiasta tekee se, että kirjailija on ollut vasta 14-vuotias kirjoittaessaan sen ensimmäisen osan.

 

Aihetagit: 

Arviot: 

Average: 5 (1 vote)