Kaksi levyllistä ehtaa camp-iskelmää

Teoksen nimi: 

Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit

Aineistolaji: 

  • äänite

Teoksen julkaisuvuosi: 

2015

Maaliskuussa ilmestyi 49 camp-iskelmäklassikkoa sisältävä tupla-cd Riman alta ja ohi maalin – Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit. Monet kokoelman kappaleista ovat sellaisia, joita ei aiemmin ole julkaistu cd:llä ja jotka ovat ehkä jo ehtineet painua unohduksiin. Kokoelmalla esiintyy sekä tunnettuja iskelmäartisteja (mm. Tapani Kansa, Danny & Armi, Joel Hallikainen) että muista kuin musiikillisista ansioistaan tuttuja julkisuuden henkilöitä (mm. Timo T. A. Mikkonen, Kari Salmelainen). Edellisten lisäksi esiintyjinä kuullaan myös sellaisia artisteja, jotka ovat jääneet suurelle yleisölle melko tuntemattomiksi.

Kokoelman kappaleista huomattava osa on käännöksiä kansainvälisestikin tunnetuista hiteistä. Boney M:n originaaleista on levyllä mukana useampikin coveresitys. Esimerkiksi Jukka Kuoppamäen käsittelyssä on Daddy Cool Pertti Reposen suomentamana nimellä Teräsmies. Muita maininnanarvoisia coverhelmiä kokoelmalla ovat mm. Veijo Ullakon Kauhee rikos (Hurriganesin An Awful Crime), Leo Luodon Villi yö (Opuksen Live Is Life) sekä Seija Simolan Ota kii (Modern Talkingin You’re My Heart You’re My Soul).

Vastaavanlaisia camp-iskelmäkokoelmiahan saisi tehtyä vaikka kuinka monta – materiaalista ei todellakaan ole pulaa! Joku vääräleuka voisi tietysti tokaista, että Suomi-iskelmä musiikin lajityyppinä ei muuta sisälläkään kuin camp-tavaraa, mutta makuasioistahan tässä jälleen kerran on kysymys. Riman alta ja ohi maalin -kokoelmaakin jokainen voi kuunnella haluamallaan tavalla, enemmän tai vähemmän vakavissaan. Myös tästä musiikista on lupa tykätä!

Aihetagit: 

Arviot: 

Average: 4 (1 vote)

Vinkkaaja (nimi tai nimimerkki): 

Aki Lankinen